Lapsiperhe matkustaa eväät…

Lapsiperhe matkustaa eväät… (Blogipolku)

Lapsiperhe matkustaa eväät mukanaan torstai 19. huhtikuuta 2018 Kaupallinen yhteistyö Semper Kun ennakkoluuloinen suomalainen matkustaa ulkomaille, pakkaa hän mukaansa pikapuuroa ja purkkihernekeittoa. Vaikka en itseäni kovin ennakkoluuloisena pidäkään, niin Krakovan matkallemme pakkasin tytölle omat eväät mukaan. Eväiden kulmakivenä olivat Semperin puurojauheet , joihin on lisätty muun muassa rasvaa, rautaa, D-vitamiinia, kalsiumia ja fosforia. Valmispuurojauheen lisäksi pakkasimme mukaan muutamia lastenruokia sekä smoothiepusseja. Omien ruokien pakkaaminen ja rehaaminen edestakaisin olisi voinut tuntua typerältä, elleivät nämä mukaan otetut ruoat olisi helpottaneet matkantekoa niin ratkaisevasti. Esimerkiksi tilanteessa, jossa olimme matkustaneet jo puoli päivää ja saavuimme perille, oli erittäin ihanaa, että tytölle oli ruoka lämmitystä vaille valmiina sen sijaan, että olisimme joutunueet etsimään ravintolaa väsyneen lapsen kanssa. Lisättyjä vitamiineja ja rasvaa, ovatko ne turhia taaperolle? Ennen ajattelin, että lapsesta tulee hyvä syömään, kun hänelle tarjotaan sitkeästi perusmakuja ja mahdollisuuksien mukaan aina samaa ruokaa, kuin aikuiset syövät. Jos lapsi ei syö, ei hän nälkään kuole. Näin ajattelen yhä, mutta asiat eivät ole enää niin mustavalkoisia kuin ennen . Meidän tyttö on ollut pelottavan huono syömään kiinteitä. Hänelle maistuivat pitkään vain punaherukat, mustikat, vadelmat, tomaatit, jogurtti ja rahka. Huono syöminen ja hänen pienikokoisuus ovat aiheuttaneet välillä huolta meille vanhemmille, mutta myös lähetteitä neuvolasta eteen päin tutkittavaksi. Ollaan kokeiltu apteekista saatavaa "lihotusjuomaa", jota tyttö ei suostunut juomaan, sekä lisätty öljyä sekä voita kaikkialle, minne on vain muistettu. Suppealla ruokavaliolla kaikkien ravintoaineiden saanti ei ole ollut itsestäänselvyys. Koska tyttö on erittäin huono syömään, olen kokenut hyväksi ratkaisuksi välillä tarjota jotain valmista, taaperolle tarkoitettua ruokaa. Etenkin kiireessä, ja reissulla, nämä valmiit ratkaisut ovat käteviä. Ruokiin lisätyt vitamiinit ja rasva tekevät tytölle hyvää, ja laadukkaissa lastenruoissa rasvojen laatuun on kiinnitetty huomiota. Esimerkiksi Semperin valmispuurojauheissa on paljon hyvää, tyydyttymätöntä rasvaa. Testitaaperon tuomio ja ideoita puurojauheen käyttöön Valmis puurojauhe oli helppo ratkaisu matkalle mukaan otettavaksi. Se oli myös kaupan valmispikapuuroa parempi ratkaisu ravintokoostumukseltaan. Lomalla söimme lähes joka aamu ja ilta lomakotonamme, jolloin näiden aterioiden merkitys korostui. Oli nimittäin todella vaikea ennustaa, mitä tyttö suostuu syömään muuten päivän aikana ja mitä ei. Ravintoloiden ruoka ei yleensä tytölle maistu, eikä maistunut reissussakaan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Kotona tyttö syö useimmiten perinteistä kaurapuuroa kauramaidolla, marjoilla ja öljyllä höystettynä. Semperin valmispuurot valmistuivat käden käänteessä, mutta niiden koostumus poikkesi totutustua. Pienen totuttelun jälkeen tyttö söi puuroa jonkin verran, mutta sitten keksin tehdä puurosta puurolettuja. Tyttö selkeästi arvosti vaivannäköäni ja lettuja syötiin reissussa niin aamu-, väli-, kuin iltapalallakin. Kotona puurojauheet jäävät meillä satunnaiseen käyttöön ja eväsruokasi. Puurojauhetta on kätevä ottaa rasiassa mukaan tarvittava määrä ja nälän hetkellä mukaan tarvitsee lisätä vain kuumaa vettä. Onnistuneen lettukokeilun innoittamana aion kokeilla lettuja toistamiseen, sekä puurosmoothien tekoa punaherukoista sekä puurosta. Meidän neidin maun tuntien olen varma, että smoothiesta tulee hitti. Osallistu Semper-kilpailuun ja voita 150 euron hemmotteluloma, kilpailuun pääset osallistumaan tästä . Tiesitkö, että Semperin jauhepuurot valmistetaan Ruotsissa ja niihin käytettävät viljat viljellään Ruotsissa? loading..